Hotel Katajanokka on saanut Green Key -sertifioinnin 2.10. Kyseessä on kansainvälinen ympäristösertifikaatti majoitus- ja matkailualalle.
Green Key -merkin saanut majoituskohde on sitoutunut henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, energian- ja vedenkäytön tehostamiseen ja majoitustoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen. Green Key -sertifioidut yritykset saavat käyttöönsä kansainvälisesti tunnetun Green Key -merkin sekä ohjelman tuen ympäristötyölleen ja siitä viestimiselle. Suomessa Green Key -merkkejä on myönnetty vuodesta 2015 alkaen ja kansainvälisesti vuodesta 1994 alkaen. Green Key on Unescon nimeämä kestävän kehityksen suunnannäyttäjä.

Hotel Katajanokalla kiinnitetään huomiota erityisesti:

Vedenkulutuksen ympäristövaikutuksiin:
Vesi on keskiössä ympäristövastuullisessa toiminnassamme; vältämme pullovettä ja tarjoamme vastineeksi maailman ehkä puhtainta hanavettä. Suihkujen virtaus on säädetty Green Key -ohjelman vaatimalle tasolle asiakastyytyväisyydestä tippaakaan tinkimättä.

Ruokahävikin pienentämiseen ja raaka-aineiden vastuulliseen hankintaan:
Ruokahävikkiä seuraamalla ja vähentämällä pienennämme ympäristörasitusta. Samaan aikaan suosimme luomutuotteita, lähi- ja kasvisruokaa sekä kotimaisia raaka-aineita. Tiedotamme aamiaisella esimerkiksi edellisen päivän ruokahävikin määrän ja kerromme kuinka monta ihmistä sillä määrällä olisi ruokkinut. Lisäksi suosittelemme kokousvieraillemme mieluummin aamiaisbuffetin antimien hyödyntämistä kuin jokaiselle osallistujalle erikseen valmistettua suolaista kahvileipää.

Vastuullisiin hankintoihin:
Tekemällä vastuullisia hankinta- ja kulutusvalintoja voimme vaikuttaa raaka-aineiden kulutukseen, energian kulutukseen ja jätteiden syntymiseen. Samalla pyrimme välttämään tuotteita, joissa on (tai joiden valmistuksessa on käytetty) haitallisia aineita. Muoviset pillit olemme korvanneet ekologisemmalla vaihtoehdolla ja keittiön vaatteet on valmistettu Tyynen valtameren jätemuovista.

Palaa uutisiin